maanantai, 21. toukokuuta 2012

Sarjakuva/mangapäivän myyntihäppeninki

Lauantaina olin siis Kemin kulttuurikeskuksessa Sarjakuvapäivien ohessa järjestettävän mangapäivän myyntikujalla myymässä Mirjamindigon tuotteita. Porukkaa ei ollut järkyttäviä määriä liikkeellä, tai ainakaan tuotteita ei hirveästi liikkunut, liekö tuolla samoihin aikoihin käydyllä Suomi-Venäjä jääkiekko-ottelulla ollut jotain osaa asiaan. Ainakin tuo kyseinen ottelu vei minun avustajani mennessään, joten kökin suurimman osan myyntitapahtumasta ihan yksinäni. :D

Ajattelin hieman nurista tapahtuman järjestelyistä. Saavuttuani paikalle huomasin, että aiemmin luvatut "isot pöydät" olivatkin kutistuneet pulpettipöydiksi kooltaan n. 120x40cm. Lisäksi kaikki pöydät meidän rivissämme oli laitettu kylki kylkeen kiinni, joten liikkuminen tapahtui jommasta kummasta pöytäjonon päädystä kaikkien muiden kauppiaiden takaa. Tai vaihtoehtoisesti sai kontata pöytänsä ali. :D Kovin useasti ei kehdannut pöytärivistöjen takaa edes itseään hiissata, koska pöytien ja takaseinän välissä oli myyjille sekä romuille tilaa korkeintaan metri. Ainakin osaa porukasta oli pöytien koosta informoitu, koska olivat juuri koon vuoksi varanneet kaksikin pöytää, mutta itse en tosiaan saanut tarkkaa kokoa kysyessäni. Mielestäni olisi myös kohtuullista, että yrityksille jotka pöydistä kuitenkin maksoivat vuokraa lahjakorttien tahi arvontapalkintojen muodossa järjestettäisiin vaikka omat tilat tai isommat pöydät. Osalla yritysmyyjistä olikin pöydät joko paremmin "tyrkyllä" tai hieman erillään muista, mutta oma pöytämme tuntui välillä hukkuvan massan sekaan. Ja vaikka miniyrityksenä myymmekin omatekoisia tuotteita jotka eivät aina edes vedä vertoja näiden nuorten mangaharrastajien kättentöille, niin olemme kuitenkin pöydästä maksaneet samoin perustein kuin muutkin yritykset. Tarkoitus ei ole olla mikään "whiny bitch", mutta mielestäni tällaiset epäkohdat on tarpeellista tuoda esiin jatkoa ja kehitystä ajatellen. Osan näistä ajatuksista kun jakoi myös muutama muukin myyjä...

Mutta näistä järkytyksistä toinnuttuani oli tapahtuma ihan jees, kiitos paljon kaikille pöytämme ääressä vierailleille, niin uusille kuin vanhoillekin tutuille. :) Enemmän tästä jäi käteen entä jos olisi istunut koko päivän vain kotosalla! Ja vinkumisestani huolimatta kiitos myös järjestäjille jotka olivat vaivaa tapahtuman eteen nähneet!

Koiranpentukatseita potentiaalisiin shoppailijoihin.

 Kun pöytätila oli todettu varsin rajalliseksi, päätin hyödyntää myös tavaroiden roudaamiseen tarkoitettua matkalaukkua tuotteiden sijoittelussa. Matkalaukusta löytyi tarjouskoreja sekä pehmopöllöjen pesä. :)

Romuja romuja. Yrittäjä itse on pyritty häivyttämään kuvasta, ja ihan syystä. :D

Ainiin, Mirjamindigon FB-arvonta suoritettiin tänään! Jos haluat olla osallisena seuraavassa kahdensadan tykkäyksen arvonnassa, niin muista käydä tykkäämässä Mirjamindigosta Facebookissa! :) Verkkokauppaan puolestaan on lisäilty tarjoustuotteita ja hintoja alennettu entisestään toukokuun ajaksi, joten hopihopi tilailemaan!

tiistai, 15. toukokuuta 2012

Lyyti Lyllerö

Pienen blogihiljaisuuden jälkeen onkin hyvä tehdä päivitys täysin asiaankuulumattomasta aiheesta! Ensi viikolla olisi tarkoitus lähteä hakemaan Porvoosta meille oma pikkugöötti, Tappitaivalen Amaryllis elikkäs kotoisammin Lyyti. :) Lyyti on siis rodultaan länsigöötanmaanpystykorva, kuten aiemmissa merkinnöissäni mainittu Vihtori-vaarimmekin. Rotuun voi tutustua paremmin täällä, ja kasvattajan sivuille pääseepi tästä.

Vaikka Lyyti on tullut tutuksi vain kuvien ja kasvattajan kanssa käytyjen keskustelujen myötä, olen jo aivan rakastunut! Tosin kuulostaa että sieltä on kotiutumassa pienoinen riiviö; Lyyti ylittää jo korkeampia pentuesteitä muiden vielä vinkuessa niiden takana, ja tietty Lyyti oli ollut kyläreissulla ainoa joka oli esittänyt vastalauseita automatkaamisesta. Eihän sillä olekaan ensi viikolla edessä kuin kevyt 700 km:n kotiutumismatka, hiphurraa... :D

Ja pitäähän pienestä tietty laittaa kuviakin esille! Kuvat on ottanut Heidi Wallin, kiitos siitä hänelle! :) Skaalailin vain itse hieman pienemmiksi.





Niiiin suloinen! Katsotaan olenko vielä parin viikon päästä samaa mieltä! ;)

Ja sitten muita asioita. Pieni hiljaiselo johtuu siitä, että olen tehnyt niin hirviät määrät rompetta, kuvannut niitä ja lisäillyt nettiin myyntiin, etten yksinkertaisesti ole saanut aikaiseksi uutta postausta! Lisäksi tekemistäni tavaroista on tällähetkellä olemassa vain yksittäisiä tuotekuvia, joten pitää kuvata niitä isommissa röykkiöissä blogia varten kunhan vain kerkeän. Tämä kauhea tehtailu johtuu siitä, että lauantaina 19.5. olemme Kemin Sarjakuvapäivien yhteydessä järjestettävän mangapäivän myyntikujalla kello 12-16. Tulkaahan siis shoppailemaan Kemin kulttuurikeskukseen, lupaan laittaa vanhempia tuotteita tarjoushinnoin myyntiin! Ja tietty kannattaa tulla tarkistamaan uutuustuotteet myös! Nähdään! :)

Ja muistakaa, että toukokuun ajan nettikaupassa on synttäritarjouksia vaikka ja kuinka!

maanantai, 7. toukokuuta 2012

Annukki ahkeroi

Näiden askartelujen kanssa käy aina niin, että ensin uidaan kuin täi tervassa eri vaiheiden kanssa ja sitten tuleekin valmista oikein rytinällä. Koruja nimittäin valmistui viikonlopun aikana ihan mukava määrä! Eihän tämä nyt mitään tehdastoimintaa vielä vastaa, mutta yhdelle käsiparille ihan hyvä saldo. :)

Sormuksia! :) Isommat kuvat 14x10mm ja pieni lepardi 8x6mm.

Rintakoruja, ulkomitat 33x25mm.

Uusin kokeilu, korvakorupohjat halkaisijaltaan 16mm. Näiden kanssa pitää vielä tehdä hieman kehitystyötä, mutta tulihan näistäkin ihan kivan näköisiä!

Pikkuruisia lepardikorviksia, kaikissa kuvan koko 8x6mm.

Lisäksi sain kasailtua Mirjamindigon FB-arvonnan palkintopaketit, ja muita koruhommia vietyä eteenpäin. Uusia brodeerauskuvioitakin sain suunniteltua, plus paria kokonaan uutta kuvitusta koruja varten. Leikkasin myöskin hiukset sekä korvasta palasen. Sellaista siis kuului meikän viikonloppuun!

Enää puuttuu muutama tykkääjä Mirjamindigon FB-sivuilta, että saadaan sataviiskymppisarvonta käyntiin! Laitan myöskin tänne esille arvottavat tuotepaketit, josko joku harhailee täällä vielä tykkäämättä meistä! Ja Jestanpoo, tämä koskee juuri sinua! ;)

keskiviikko, 2. toukokuuta 2012

Tattoolaivat vesille!

Oikeita paatteja ei ehkä vielä ole aihetta laskea vesille, ainakaan täällä perällä. Ja nuo tattoolaivatkin voi laskea korkeintaan omalle kaulalleen, kuten postauksen edetessä selviää. Piakkoin pitäisi kuitenkin alkaa soutuveneitä kunnostamaan ynnä puunaamaan, että päästään pikaisesti mökille. Tänä kesänä olisikin minulla tarkoitus lähteä saareen mökillemme pidemmäksi aikaa, ihan vain siitäkin syystä että tuleva perheenjäsenemme lienee helpompi opettaa siellä sisäsiistiksi. :) Elikkäs kesällä voipi olla niin, ettei tuotteiden postitus ihan saman päivän aikana onnistu, mikäli minun pitää pörryytellä taikka soudella mantereelle postituksia hoitamaan! Mutta eiköhän tähänkin saada lisäselvyyttä, kunhan se uusi napero ensin käydään kotia noutamassa ja kesä pääsee alkamaan! Ja ei, en aio röhnöttää koko kesää mökillä, vaan raahaan mukaan Husqvarnan antiikkisen ompelukoneen ynnä laajan askarteluarsenaalin, että ihan töitä siellä on kyllä tarkoitus tehdä. ;) Saa tosin nähdä jääkö pidempi mökkeily taas haaveeksi, ties kuinka monena vuonna tällä mökkihöperöitymisellä on tullut jo uhkailtua...

Olenkin jo muualla mainostanut, että Mirjamindigo viettää syntymäpäiviä nyt toukokuun alussa. Yrittäjätaivalta tuli täyteen nyt 3 vuotta, jotenka verkkokaupassa on tämän kunniaksi paljon tarjouksia koko toukokuun ajan! Kannattaa käydä napsimassa parhaat päältä ja välillä tarkistamassa tilanne, sillä pyrin lisäilemään sinne uusiakin tuotteita, osan suoraan tarjoukseen! :)

Vappu meni minulla enimmäkseen töitä tehdessä, tosin vappupäivänä käytiin tietty perinteisesti katsomassa moottoripyöräkulkue ja vanhoja autoja. Ja joka vappu tulee ikävä sitä omaa hiivattivanhusta, jolla ennen käytiin ajamassa omat vappuajot ja ostamassa kevään ekat tötteröt. Hiivatti myytiin muutama vuosi sitten vannoutuneelle Fiat-harrastajalle, joka toivottavasti on laittanut "Poppalooran" ansaitsemaansa kuntoon. Hieno peli, ei voi muuta sanoa! (Ja monestiko silläkin jäätiin välille ties minne, Tornion bussipysäkille tahi liikennevaloihin?)

Fiat 128, vm. 1976. Mun muinainen mussukkain, ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen oma kaara.

Mutta se siitä muisteloinnista. Vappuna tein siis myöskin töitä, ja tässä joitakin aikaansaannoksia!

Tattoolaiva-riipuksia! Nämä antiikkipronssin väriset koruosat ovat mielestäni aikas kivoja. Lähteeköhän näistä miten väriä?

 
Hula-pimu jääkaappimagneetteja! Jotain joka on ärtsyä sekä käytännöllistä! ;)

 
Pääskysmagneetit, eka satsi.

 Pääskysmagneetit, toinen satsi. Kaikkien näiden magneettien halkaisija on 2,5cm.

Semmoisia tällä kertaa! Nyt alan liimailemaan ja leikkailemaan, ynnä pitämään peukkuja että huomenna saisin lisää korvakorupohjia. Pian alkaa hiipiä epätoivo, että ne on joku heittänyt yli laidan jossain päin maailmaa. Bohoo. :(

PS. Muista Mirjamindigon FB-arvonta! Käy tykkäämässä meistä, ja uusi arvonta pidetään het kun 150 tykkääjää on täynnä! :)

keskiviikko, 25. huhtikuuta 2012

Hui apua!

Onkohan tästä jo tuhannessa ja yhdessä blogissa mainintaa, mutta apua, osaako tätä uutta ulkoasua käyttää. :D Piti hetki hieroskella harmaita aivosoluja kun bloggerin aukas, mutta nyt vaikuttaa ihan fiksulta systeemiltä. Ehkä?

Huomenna olisi tarkoitus körötellä Tornioon ja käydä viemässä Disainereille pikkupöllöjä ynnä uusia koruja. Ja tietty pitää tehdä visiitti Jestanpoon luokse kyttäilemään mitä se on viime aikoina tehnykään! Kuulema sieltä saa myös vaatteita adoptioon, meillä toimii tämä kierrätysrinki erinomaisesti. ;)

 Ruskeat pikkupöllöt valmiina lähtemään maailmalle!

 Myöskin valkoiset pikkupöllöt odottavat innoissaan! Yksi näistä jää kuitenkin vielä minun hoteisiin odottamaan Mirjamindigon Facebook-arvontaa! Käy siis pikaiseen tykkäämässä meistä FB:ssa ja osallistut arvontaan! :)

Tein myös pitkästä aikaa tilauksesta brodeerauksia. On mukava huomata, että alkuaikojen tekeleisiin verrattuna alkaa jo syntyä omastakin mielestä hyvää jälkeä. Ei enää karkaa ääriviivatikkaukset puolen sentin päähän täyttötikkauksista jne. :)

Tattookyyhkyt, leveys n. 11,5cm. Pääsevät koristamaan lastenvaunuja. :)

Tuosta mallista tuli niin kiva, että ajattelin kokeilla tehdä tästä pienemmän version hihamerkiksi. Tämä on hieman turhan iso vaikkapa takin hihaan, mutta pienempänä voisi koristaa esim. kauluspaidan rintamusta molemmin puolin. Miltä kuulostaisi? :) Ja värivaihtoehdothan ovat lähes rajattomat!

Nyt pitää alkaa kuvailemaan koruja uudestaan. Otin päivällä kiireessä kuvat uusista korvakoruista, ja huomasin nyt koneella että olivat ihan tuhnuisia ja tummia. :( Jospa nyt yrittäisi järjestää paremman valaistuksen, eikä katsoisi televisiota toisella silmällä...

lauantai, 21. huhtikuuta 2012

Rengastusaika!

Sain valmiiksi niin ison läjän sormuksia, että näillä rengastaisi vaikka kokonaisen tipuparven! Öhöhö!

Uutuuksina lepardikuvio uusissa väreissä, ynnä Sugar Skull mustalla taustalla.

Tässä puolestaan uusia kuvituksia ovat muffinssi ynnä Sugar Skull valkoisella taustalla.

Pitipä myös käyttää noita Sugar Skulleja isommissa rintakorupohjissa, jotta kaikki yksityiskohdat pääsevät oikeuksiinsa! Näistä tuli mielestäni aikas makeita! :)

Sugar Skull musta & valkoinen, rintakorupohjan ulkomitat 50x40mm.

Päätin myös testailla noita alkuviikosta saapuneita uusia rintakorupohjia. Ilokseni huomasin, että jo aiemmin jääkaappimagneetteihin tarkoitetut kuvat kävivät näihin pyöreisiin pohjiin täydellisesti! Sain taas yhden syyn vähän siirtää magneettien valmistusta eteenpäin... ;)

Vihtori-rintakoru! Rintakorupohjan halkaisija on suunnilleen 3cm.

Huomenna pitäisi alkaa lisäilemään näitä myyntiin saakka. Tiedossa siis kuvanmuokkausohjelman lepyttelyä ja takapuolen puuduttamista... Pitäisköhän sitä ennemmin tehä uusia koruja tahi brodeerata hihamerkkejä? :P

Nyt pitää hyökätä leffan pariin ja natustaa vähän omatekoista pizzaa! Ei yhtään pöllömpi lauantai-ilta loppuin lopuksi! :)

torstai, 19. huhtikuuta 2012

Keväthamstraus

Nyt on blogissakin hieman keväisempi fiilis! Samoin verkkokaupassa yritin saada vähän keväisempää ulkoasua aikaan, mutta päivittämisinnostus oli hyvin lyhytaikainen sattuessaan viime yölle. Pitänee paneutua noihin verkkosivuihin tässä lähipäivinä, josko saisi vähän yhtenäisemmän teeman aikaan. :)

Tänään olen jolkotellut pitkin kyliä ja kyläpaikkoja, joten en ole saanut aikaan mitään konkreettista työrintamalla. Kolusin Tornion Eurokankaassa, ja matkaan tarttui teddykankaita pikkupöllöjä varten sekä kahta erilaista tekoturkista. Lisäksi tuolla myytiin pieniä "askartelupusseja" 2 €:lla, jotka sai täyttää itse kangaspaloilla. Minun nyssäkkäni olikin lopulta aika ylensyöneen näköinen, kun siihen nelin käsin kankaita tungettiin. Pitäisi ehkä leväyttää tuo sisältö jonnekin tarkempaa syyniä varten. (Miten kävikään sen vannomisen, etten hamstraa kankaita tähän kämppään ainakaan näin pitkään aikaan?!)

Viime aikoina on myös tupsahdellut postiluukusta niin ompelutarpeita kuin korupohjiakin! Viikonloppuna pitäisikin laittaa korupaja pystyyn, vielä kun loputkin tilaamistani tarpeista saapuisivat niin pääsisi tositoimiin. :) Tänään tuli myös Nappikauppa Punahilkasta kirje, josta paljastuikin varsin riemunkirjava sisältö!

Askarteluhuopia ihanissa väreissä, rutkasti hiusklipsejä testattavaksi ja värikkäitä nauhoja. <3 Ette muuten usko kuinka monesta paikasta olen juuri tuon sävyistä oranssia huopaa metsästänyt!

Pikkupöllötilannekin näyttää hyvältä; enää tarvitsee ommella vain täyttöaukot kiinni ja laittaa tuotelaput paikalleen. Nämähän hoitaa vaikka samalla kun löhöää sohvalla ja katsoo Deadwoodia... ;)

Pöllösilmäys! Suurin osa taitaa lähtä Tornion Disainereille myyntiin, mutta yhden varalle on muita suunnitelmia...

... sillä se olisi tarkoitus lahjoittaa eteenpäin Mirjamindigon seuraavassa Facebook-arvonnassa. :) Kunhan saadaan 150 tykkääjää kasaan, pidetään pieni arvonta jossa joku näistä pöllöistä on ainakin yhtenä palkintona! Sitten tasasatasella pidetään vähän isompi arvonta. Elikkä jos et vielä tykkää meistä Facebookissa, tee se heti täällä! Ja onnea arvontaan! :)

lauantai, 14. huhtikuuta 2012

Kivenhionta kesätauolla

Torstaina käytiin viimeisen kerran tälle keväälle kivenhionnassa. Jotenkin oli turhan levoton olo, enkä kovin kummoisia saanut aikaseksikaan. Ajattelin kuitenkin napsia näistä muutamista aikaansaannoksistani kuvia, tosin suurin osa on vielä jossakin muodossa kesken. No, ainakin syksyllä on heti hommaa mihin tarttua!

Viime syksynä tein kovalla tohinalla 5 kappaletta korviksia obsidiaanista. Tarkoitus oli saada itsellä toinen korva venytyskorun lisäksi täyteen näitä, mutta totesin näiden pienimmilläänkin olevan liian isoja vieri vieressä pidettäviksi. Lahjoitin yhden parin äidille, ja loput jäivät pyörimään korulaatikon pohjalle.
Kun aloitin kivenhionnan, ajattelin etten ikinä tee lämpömittaria. Huomasin kuitenkin sellaisen meiltä puuttuvan, ja lopulta kiikutin tämän onnellisena kotiin. Ehkäpä sydämeni lämpeää lopulta myös kynätelineille, seinäkelloille... :D

Tilasin netistä tinasta valmistettuja korupohjia, ja päätin hyödyntää tuttavalta saamaani jaspismöhkälettä. Vaikka kiven (jaspis, oikealla) kuvioinnista pidänkin, ei hiontajäljestä tullut kuitenkaan kovin kummoinen. Punainen jaspis oli huomattavasti kovempaa kivessä oleviin muihin lajeihin verrattuna, joten kivi ei ole pinnaltaan tahi reunoiltaan tasainen. Pitää syksyllä kokeilla pelastaa vielä tilanne, mutta taidan hylätä koko jaspiksen ainakin tästä korupohjasta. Aiemmin hiomani vaaleampi kivi näyttää mielestäni paremmalta tummempaa korupohjaa vasten.

Sain äidiltä tuliaisiksi tällaisen vihreän kiven, ja lähdin vapaamuotoisesti hiomaan siitä taas "jotain". :) Toinen puoli on korusta kupera, toinen tasainen. Vielä pitäisi liimata tuo kalotti paikalleen. Näyttää vähän muumin päältä, vai? :D

Toffeeruutu! Kivi löytyi mökkirannasta, ja kiven alkuperäisiä muotoja seuraillen valmistui siitä tämä "karkki". Tähän pitäisi vielä liimata hopealätkät, jotta sen saisi ketjuun roikkumaan.

Silakka! Ikuisuusprojekti, jota on kiva pyöritellä kun ei tiedä mitä muuta tekisi. Saa nähdä valmistuuko ikinä. :)

Torstaina kävin myös kipaisemassa Kemin Valtakadun Käsityöpuotista loput tavarani pois. Oli hieman surullista nähdä aiemmin täpötäynnä ollut liike täysin riisuttuna tavaroista. Itkuilta tosin säästyttiin pakkaushulinan keskellä, ja viinerikahvit kruunasi koko homman. Kiitos paljon Tupulle yhteisistä vuosista, ja yhteistyö kyllä jatkuu vastasuudessakin! :)

Nyt pitää alkaa räjäyttämään työpöytä ja laittaa ompelukone laulamaan. Useampi pikkupöllö jo odottaa ompelemistaan!

maanantai, 2. huhtikuuta 2012

Vihtori-vaarin syntymäpäivät!

Tänään meidän Vihtori-göötti (Viiden Vaiston Maestro) täytti komeat 14 vuotta! Koska vaari ei herkän vatsansa vuoksi voinut syödä kahvipöydän antimia, sai hän lahjaksi purkin erikoisruokaa ja talouspaperirullan hylsyyn piilotetun leipäjuustopalasen. Ajattelin Vihtorin synttäreiden kunniaksi skannailla joitakin pentukuvia, joita en tietääkseni ole missään aiemmin julkaissut! Kuvista kiitokset Vihtorin kasvattajalle, isosiskolleni ja minulle. :)

Vihtori ja sisarukset vuonna 1998 Paraisilla. Vihtori on tuo suurin pötikkä keskellä.

Hampaatonna naurattaa!

Vihtori moikkailee mammaa.

Pieni koira ja suuri maailma.

Vihtorin ensimmäisiä päiviä meidän matkassa, tässä kuvassa ollaan välietapissamme Raumalla.

Toivottavasti vietämme vielä monet syntymäpäivät tämän herran kanssa! :) Toukokuun lopulla olisi tarkoitus hakea Vihtorille "pikkusisko" Porvoosta, joten jännityksellä odotamme kevään etenemistä. Ehkäpä tämänkin vuoksi Vihtorin vauvakuvat nostavat tipan linssiin vielä herkemmin kuin tavallisesti. ;)

Vihtori tänään 02.04.2012.

Rehvakas 14-vuotias. :)

Paljon onnea Rakas Putte! <3

perjantai, 30. maaliskuuta 2012

Tuliaisia

Onnen päivä! Mikko kävi tänään isäukkoni kanssa Iin Kärkkäisillä, ja muisti tuoda tuliaisiksi minulle paketin muliinilankoja samassa kiinteistössä sijaitevasta Kirjokas-liikkeestä. Nyt löytyy kaikkia perusvärejä useampi vyyhti, vanha muliinilankalaatikko kun alkaa olla täynnä vain riemunkirjavia langanpätkiä ja vanhoista kanavatöistä kähvellettyjä jämätokkia. Voipi vaikka ommella kivoja yksityiskohtia tuleviin pehmoihin!

Luulisi näiden riittävän jonkin aikaa!

Mitä yleensä näen kun katson tietokoneelta vasemmalle...

Tänään sain viimein lisäiltyä parissa aiemmassa postauksessa esittelemäni uutuuskorut verkkokauppaan! Nämä korut ovat tällä hetkellä ainokaisia kappaleita, koska uusiin koruihin tarvittavat lisämateriaalit ovat vielä lipumassa jossain päin maailmaa. :) Näitä kyllä lisäillään sitä mukaa kun valmistuu, mutta jos heti osuu silmään jokin kiva koru niin kannattaa tilailla pikapikaa!