Pffth! Oon muka yrittäny kauhialla tohinalla tehhä hommia, mutta vissii se pitää välistä vaan tunnustaa ittelleen ettei kaikkeen kykene. Vaikka luonnolle tuntuu ottavanki. Tiettyhän näin joulun alla pittää ottaa kaikki ilo irti siitä, että töitä riittää, eli en sinänsä valita! Mutta hieman karsimista piti kuitenki aikatauluissa tehhä, ja valitettavasti Mirjamindigoa ei nähdäkään Pirissan joululahjaviikoilla. Mutta käykää silti ihmeessä siellä ostamassa kynttilöitä ja paikallisia käsitöitä! :)
Nyt tämän priorisoinnin myötä sain hieman lisäaikaa myös tilaustöiden tekemiseen, ja heti alkoikin tulosta syntyä.
Sopulin Siivous tilasi minulta maskotteja logostaan, ja näin aluksi tehtiin 5 kappaletta pienempiä sopuleita. Vielä olisi tarkoitus tehdä yksi isompi pehmo koristeeksi näyteikkunaan, siitä lisää myöhemmin kunhan valmistuu.

Sopulikokoontuminen.
Huomenna olisi sitten Kemin kulttuurikeskuksessa "Maaseudun Joulu tulee kaupunkiin..." -joulumyyjäiset klo 9-14. Meidät löytää tosiaan sieltä taidemuseon puolelta! :) Tulkaahan ostoksille! Kerkesin tehä hieman uusia tuotteita, ja pitänee laittaa esille myös kuvat niistä viime myyjäisten kuvaamattomista tavaroista...

Harakkakorvikset. Näitä jäi yksi pari Tornion myyjäisistä, joten joku nopea voi nämä huomenna napata mukaansa! ;)
Turkoosit papegojat. Nams.
Papegojasta lähäri.
Punaset papegojat. Näitäkin jäi yksi pari. Hurry hurry! :)
Ja vielä lähäri. Kuvaaminen oli vähän tuskaa kaikkien heijastuksien kanssa, joita nuo kivat sellofaanipussukat sai aikaan. En kai minä nyt valmiiksi jo pakattuja tuotteita alkaisi uloskaan noista repimään? :)
Pöllösiä! Pehmoleluina! Aarh!

Uhuu, niistä tuli ehkä liian söpöjä. Jos näitä ei huomenna näykään minulla mukana, niin ehkä päätin pitää ne itselläni. :DMitä, taas pöllöjä? Mutta nämä ovatkin nyt ihan uudenlaisia pöllöjä, nimittäin niitä ihmisten kaipaamia heijastinversioita! Tämän voi nakata vaikka laukkuun roikkumaan.
Takapuolelta löytyy myös heijastinkangasta, ettei varmasti jää käyttäjä pimentoon!
FLASH!
Ai niin, kalenteriin oli pujahtanu salakavalasti vielä yhdet myyjäiset. Pohjolan Sanomien Joulumaa olisi ensi viikolla, 14.-15.12. klo 14-18. Lisätietoa on varmaankin heti huomisen Pohjolan Sanomissa, ainakin sieltä löytyy meidän myyjien omat ilmoitukset aiheesta. ;)
Nyt pitää alkaa hoitamaan viimiset valmistelut huomista varten. Pöytiä pitäisi noutaa, osa tuotteista pyörii vielä ympäri kyliä, onko käyntikortteja nyt varmasti tarpeeksi... Kerkeisköhän tänä iltana istahtaa hetkeks ja syyä vaikka "muutaman" sipsin? Ehkä kerron ratkaisun tähän mysteeriin seuraavassa merkinnässä.
Hyvät viikonloput kaikille, ja toivottavasti huomenna nähdään! :)